Neiti

Toinen venäläinen, jonka muistan, oli helsinkiläinen neiti Paulus (ent.Pavlov). Hän omisti talon, jossa asuimme äitini ja veljeni kanssa 1950-luvulla Tuusulan Hyrylässä.

Neiti, kutsuimme häntä kunnioittavasti vain neidiksi, vietti välillä viikonloppuja talonsa toisessa päässä olleessa asunnossa. Muistan hänen kävelynsä omaa asuntoaan kohti. Hän oli mielestäni hieno ja rikas. Niin ajattelin. Hänellä oli tyylikäs pusero ja ratsastushousut. Sellaiset lantion kohdalta levitetyt. Jaloissaan hänellä oli kiiltävät, pitkävartiset, mustat, ratsastussaappaat. Ja kädessä ratsupiiska.  Hän näet harrasti ratsastusta Tuusulassa. Kerran hän kutsui minut asuntoonsa. Muistan, että siellä oli hienoja posliiniesineitä. Sain jonkun makeisenkin häneltä.

Hänen pyytämänsä vuokra oli kohtuullinen, muuten emme olisi voineet siinä talossa asuakaan. Asuntomme oli pieni, keittiö ja kamari. Keittiössä oli puuhella, jolla valmistettiin ruokaa. Oli meillä kyllä yksi keittolevy, joka kuumeni sähköllä.

Kamarissa meillä oli radio. Telefunken. Siinä oli bakeliittikuori ja kun siihen laittoi virran päälle kesti jonkin aikaa ennenkuin ääni alkoi kuulua. Sen sisällä oli muutama radioputki, jotka lämpenivät. Siihen tuli kerran vika ja äiti kutsui tutun miehen korjaamaan sitä. Olin jonkun verran lukenut radiotekniikkaa ja tiesin, että lämpenevät osat ovat radioputkia. Korjaamaan tullut mies sanoi niitä lampuiksi. Ajattelin, ettei hän tiedä radiotekniikasta paljoakaan, kun sanoo radioputkia lampuiksi. Korjattua hän ei sitä bakeliittikuorista pientä radioa saanut. Se taisi korjaantua sillä, kun itse pyörittelin voimakkuuden säätönuppia, niin äänen katkeileminen ja särö poistui.

Veljeni opiskeli Helsingissä korkeakoulussa. Hänestä tuli opettaja. Opiskeluun kuului pianon soiton oppiminen. Saimme lainaksi pienikokoisen, poljettavan harmoonin. Eihän siihen pieneen mökkiin olisi pianoa saanut helposti mahtumaankaan. Kun olin yksin kotona, soittelin sillä harmoonilla. En osannut käyttää nuotteja. Poljin, ja soitin korvakuulolta sitä, mikä kuulosti hyvältä.

Mökin pienessä kamarissa oli pönttöuuni, jota piti talvella lämmittää joka ilta. Lämpöä riitti koko yöksi. Palella ei tarvinnut.

Asuimme siinä mökissä useita vuosia. Harvoin näimme Pauluksen neitiä. Ei hänen tarvinnut meillä käydä. Vuokra oli pieni ja äitini pystyi sen maksamaan.

Meillä ei sanottu ”ryssä on ryssä, vaikka voissa paistettais”.

Pitäisikö minun nyt alkaa vihata kaikkia venäläisiä, etten olisi venäjämielinen?