Tekoäly on ollut keskustelun aiheena julkisuudessa jo monia vuosia. Nyt näyttää siltä, että sen käyttö leviää myös tavallisten ihmisten keskuudessa. Koen itsekin olevani tavallinen ihminen. Elämänurani tein ATK-alalla pääasiassa kaupallishallinnollisten sovellusten suunnittelijana ja ohjelmoijana. Viestintä- ja tietotekniikka kiinnostavat edelleen. Tekoälyn kokeilu ja käyttö on erittäin mielenkiintoista, mutta myös koukuttavaa. Kerron tekoälyn käyttökokeiluistani, eli en pyriJatka lukemista ”TEKOÄLYVERTAILUA”
Kirjoittaja-arkisto:Pekka Sevanto
Ennallistaminen, EU ja kansallisvaltiot
Savon Sanomien pääkirjoitus 29.5.23 herätti kiinnostukseni ja luin sen tarkasti. Termin ”ennallistaminen” olin toki nähnyt ja kuullut moneen otteeseen lähivuosina. Sen tarkemmin en ole sen merkitystä itseeni ja kotimaahamme miettinyt. Se on käynyt selväksi, että ajatus ennallistamisesta jyrkimmillään on lähtöisin vihreästä ideologiasta. Isossa Kirjassa, Raamatussa, on selkeästi annettu ihmiselle valta hallita eläinkuntaa ja oikeus viljelläJatka lukemista ”Ennallistaminen, EU ja kansallisvaltiot”
Rakkautta, vai kiusaus?
Ovatko seksuaaliset tunteet aina rakkautta? Kerron käsitykseni ja yhden kokemukseni 1980-luvulta.
Eduskuntavaalien lähestyessä
On jälleen se aika, että saamme piakkoin äänestää henkilöitä Suomen eduskuntaan. Harvoin tulee ajatelleeksi, että Suomen eduskunnan historia ulottuu kauemmaksi kuin vuoteen 1917, eli itsenäistymisvuoteemme saakka. Jo Ruotsin vallan aikana oli maassamme edustusto, joka hoiti yhteiskunnallisia asioita ja vieraili läntisessä naapurimaassamme kuninkaan luona, koska siihen aikaan Suomi oli osa Ruotsin kuningaskuntaa. Edustusto säilyi Venäjän voitettuaJatka lukemista ”Eduskuntavaalien lähestyessä”
Is new always better than old?
Microsoft has informed me several times that my PC is not suitable for Windows 11. It doesn’t bother me because both PC and Windows 10 are working well. I do not have any need to buy a new PC and install Windows 11 so far. I understand that business must go on and marketing newJatka lukemista ”Is new always better than old?”
Vuosi vaihtuu
Sain kuvassa näkyvät sanat tänään, vuoden viimeisenä päivänä. Teksti oli niin hyvä, että päätin jakaa sitä ja myös miettiä tarkemmin sen sanomaa. Toki tältä päättymässä olevalta vuodelta on jäänyt mieleen moniakin asioita. Onko niistä joku, jota rakastan? Sana ”rakastaa” on niin voimakas, että ehkäpä korvaisin koko lauseen sanoilla ”jääköön muistiini parhaat asiat tältä vuodelta”. HenkilökohtaisestiJatka lukemista ”Vuosi vaihtuu”
Yleisurheilun superkesä
Yleisurheilusta kiinnostuneet ovat taas saaneet seurata maailman parhaiden yleisurheilijoiden suorituksia television ja muun median välityksellä. Itselleni oli yllätys, että MM-kisat järjestettiin nyt ensimmäisen kerran historiansa aikana USA:ssa. Olen ollut siinä käsityksessä, että USA on ollut, sekä viime vuosisadalla, että tällä, yksi yleisurheilun keskusmaita maailmassa. TV selostaja kertoi, että Eugene, Oregon, on kaupunki, jota USA:ssa pidetäänJatka lukemista ”Yleisurheilun superkesä”
Navigointia KYSiin ?
Vas. KYS Kaarisairaala, oik. Parkkihalli Olipa erittäin hyvä kirjoitus Jukka Patrakalta ”Sairaalla suunta hukassa” Savon Sanomissa 17.5.17. Oli helppo ”kulkea” hänen kanssaan kuumeisena KYSin sokkeloissa. Varmasti ovat kaikki asianosaiset tehneet parhaansa, että avuntarvitsijat löytäisivät mahdollisimman nopeasti ja vaivattomasti oikeaan paikkaan. Totta on, että kovassa kuumeessa havaintokyky heikkenee, tosin voi se heiketä monista muistakin syistä.Jatka lukemista ”Navigointia KYSiin ?”
Natasha
Olin ATK-suunnittelijana Helsingissä, tavaratalo Stockmannilla 1980-luvulla. Meille tuli uusi työtoveri, Natasha. Hän oli syntynyt Viipurissa, tutustunut suomalaiseen mieheen, mennyt naimisiin ja muuttanut Suomeen. Hänestä tuli huonetoverini. Teimme töitä ja välillä myös keskustelimme. Hän oli kommunistisen Neuvostoliiton kasvatti ja aluksi pukeutui vihreään housupukuun. Mieleeni tuli, että hän näytti partisaanilta. Partisaani hän ei ollut, muistaakseni hän kertoiJatka lukemista ”Natasha”
Neiti
Toinen venäläinen, jonka muistan, oli helsinkiläinen neiti Paulus (ent.Pavlov). Hän omisti talon, jossa asuimme äitini ja veljeni kanssa 1950-luvulla Tuusulan Hyrylässä. Neiti, kutsuimme häntä kunnioittavasti vain neidiksi, vietti välillä viikonloppuja talonsa toisessa päässä olleessa asunnossa. Muistan hänen kävelynsä omaa asuntoaan kohti. Hän oli mielestäni hieno ja rikas. Niin ajattelin. Hänellä oli tyylikäs pusero ja ratsastushousut.Jatka lukemista ”Neiti”