Rokoteko vapauttaa?

Koronavirus, sen ilmaantuminen ja julistaminen pandemiaksi aiheutti todellisen informaatiotsunamin. Eikä se tsunami näytä hellittämisen merkkejä. Tähän astisen elämäni aikana en ole kokenut yhtään ajanjaksoa, että televisiossa ja muissakin medioissa olisi esitetty yhtä tiuhaan hallituksen tiedonantoja. Erilaiset määräykset ja suositukset ovat seuranneet toisiaan. Näillä näkymin niitä tulee jatkossakin. Hallitus, erityisesti pääministeri ja hänen edustamansa puolue ovat lisänneet suosiotaan. Se on ymmärrettävää. Onhan pääministerin esiintyminen ollut vakuuttavaa.

Myös presidentti Niinistö on ollut esillä julkisuudessa useammin kuin muina presidenttivuosinaan. Hänen puheensa ovat olleet hänelle tyypillisiä hillittyjä ja harkittuja. Pääasiallinen viesti, joka itselleni on jäänyt mieleen niistä, on hänen usein toistamansa sanoma ”Kyllä tästä selvitään.”. On tietenkin hyvä pyrkiä luomaan positiivista tulevaisuuden uskoa monin tavoin vaikeuksissa oleviin ja ahdistuneisiin kansalaisiin.

Presidentti Niinistö on sanonut myös näin:

”Korona tulee piiloutumaan jonnekin. Uuden aallon vaara ei kokonaan katoa. Täysin vapaita emme ole ennen kuin rokote on kehitetty.” (12.4.20 Verkkolehti)

Hämmästyin presidentti Niinistön vahvaa uskoa kehitteillä olevaan rokotteeseen. Niitähän kehitellään nyt monessa maassa. Käynnissä on kilpajuoksu mikä organisaatio saa koronavirusrokotteen ensimmäiseksi kaupallisille markkinoille. Ensisijaisesti on kyse valtavan taloudellisen voiton tavoittelusta.

Vuosikymmeniä on myös Suomessa käyty aika ajoin kiivastakin keskustelua kausi-influenssa rokotteesta, sen pakollisuudesta tai vapaaehtoisuudesta, tehosta ja tehottomuudesta. Monet ihmiset ovat ottaneet kausi-influenssarokotteen, olleet tyytyväisiä, kun eivät ole sairastuneet. Jotkut ovat ottaneet rokotteen, sairastuneet heti rokotteen ottamisen jälkeen. Osa on sairastunut kausi-influenssaan myöhemmin rokotteesta huolimatta.

Hyvin monet lääkärit ja muut asiantuntijat ovat kertoneet viruksista, että niitä on todella paljon erilaisia. Ne ovat kaiken lisäksi muuntautumiskykyisiä. Joten on väärän turvallisuuden tunteen levittämistä julistaa, että koronavirus on maailmasta voitettu, kun rokote (rokotteet) on tuotu markkinoille.

Pekka Sevanto

Kuopio

Julkaissut Pekka Sevanto

Olen 76 vuotias eläkeläinen ja naimisissa Pirjo vaimoni kanssa, joka on minua parisen vuotta nuorempi. Asumme kahdestaan kerrostalohuoneistossa noin sadan tuhannen asukkaan kaupungissa Suomessa. Olemme molemmat tunnustavia kristittyjä. Yksi harrastuksistani on radioamatööritoiminta OH2BFS kutsulla vuodesta 1965 lähtien. Tällä hetkellä minulla ei ole omia laitteita, mutta käyn satunnaisesti pitämässä radioamatööriyhteyksiä Kuopiossa kerhoasemalta tunnuksella OH7AA.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: