Avioliittomme alku

Tutustuimme sinkut.net sivun kautta. Olin elänyt yksin keväällä 1993 tapahtuneen avioeroni jälkeen ja samoin Pirjo edellisen miehensä kuoleman jälkeen. Pirjon poika, Hannu, laittoi yhdessä äitinsä kanssa Pirjolle profiilin sinkut.net sivulle. Olin rukoillut itselleni uskovaa puolisoa eroni jälkeen ja muutama seurustelusuhde oli ollut, mutta ne eivät johtaneet avioliittoon. Olin jo alkanut sopeutua ajatukseen elämisestä yksin koko loppuelämä. Menin kuitenkin vielä kerran sinkut.net sivulle. Silmiini osui Pirjon profiilissa lause ”Luotan Jumalan johdatukseen”. Sen jälkeen alkoivat sähköpostiviestit sinkoilla Vantaan ja Kuopion välillä. Aika pian sähköpostiviestittelyn jälkeen keskusteltiin puhelimitse, joissa merkillistä kyllä, puheet menivät mahdolliseen avioitumiseen hyvin pian. Olin aika epävarma siitä onko tämä juttu Jumalasta, vai mistä. Siihen aikaan internet oli nuori ja yhteydet hitaita. Olin aloittamassa sähköpostiviestin kirjoittamista Pirjolle, mutta yhteyttä ei meinannut syntyä operaattorin palvelimelle. Tällöin huokaisin Jumalalle: ”Jos olet tarkoittanut Pirjon minulle vaimoksi, anna yhteyden syntyä.” Seuraavassa silmänräpäyksessä yhteys syntyi. Silloin olin varma, että Pirjo on Jumalan valinta minulle.

Olin siihen aikaan töissä järjestelmäasiantuntijana Punctual System Service Oy nimisessä tietotekniikka yrityksessä. Pirjo oli töissä opetushoitajana Kuopion Yliopiston ravitsemustieteen laitoksella. Minulle tuli työmatka Kuopioon lokakuussa 1999 ja sovimme Pirjon kanssa, että tapaamme Kuopiossa ensimmäisen kerran. Ja niin sitten tapasimme lokakuisena keskiviikkona Kuopiossa KYSin edustalla. Saman viikon perjantaina päätimme mennä kihloihin, koska olimme varmoja asiasta.

Pirjo kertoi myöhemmin, että kun olin lähettänyt hänelle paperikirjeessä valokuvan itsestäni, hän oli ajatellut, että ”Onpa vanhan näköinen”.  Ehken itsekään olisi tansseissa Pirjoon ihastunut, jos olisimme sellaisissa tavanneet. Olemme kyllä käyneet tanssimassa aviossa ollessamme ja voin kiittää Herraa, ettemme tutustuneet tanssipaikalla. Jos tansseissa soitetaan humppaa, niin Pirjon jalat liikkuvat kahdeksasosanuottien mukaan ja minun neljäsosanuottien mukaan. Siitä tuskin olisi avioliittoa syntynyt.

Varsinaisesta ihastumisesta ei siis ollut kyse. Avioliittomme syntymistä voisi verrata vanhempien järjestämään avioliittoon sillä erolla, että järjestäjänä eivät olleet kummankaan vanhemmat, vaan Jumala itse. Näin uskoimme ja uskomme edelleen. 

Olenko tullut liian suosituksi?

Pekka Sevanto

Olen saanut runsaasti ystäväpyyntöjä Facebookissa viime viikkoina, sekä suomalaisilta, että ulkomaalaisilta. Olen ihmetellyt miksi?

Raamatussa sanotaan: Paljon ystäviä – vähän ystävyyttä, tosi ystävä on enemmän kuin veli. Snl.18:24 – Siis, en keräile ystäviä itselleni, mutta pääsääntöisesti hyväksyn uudet ystävät, ellei tiedossani ole jotain, jonka vuoksi en hyväksy. Saatan kyllä aika helposti poistaa ystävistäni henkilöt, jotka alkavat pyydellä rahaa, lähettävät liikaa yksityisviestejä jne.

Rikas en ole, joten siitä eivät lisääntyneet ystäväpyynnöt voine johtua. Jos joku uusi ystäväni luulee, että olen varakas, niin voin vakuuttaa, että en ole. Joten rahaa ja tavaraa minulta ei kannata pyytää. Rukoile ja tee työtä, on hyvä ohje. Ellet ole ansiotyössä, rukoile ja luota siihen, että Jumala huolehtii tarpeistasi tavalla tai toisella.

Yksityisviesteihin en pysty reagoimaan niin usein kuin haluaisin, joten älkää loukkaantuko, jos en vastaa pian. Vastaamattomuuteni ei johdu siitä, että en välitä teistä.

Jumalan runsasta siunausta elämääsi!

Rakkaus vai kiusaus?

Rakkaus ei ole pelkkä tunne, vaan myös tekoja, ja teoista kieltäytymistä.
Tänä aikana seksuaalisia tunteita ja seksuaalisia käyttäytymismuotoja sanotaan usein rakkaudeksi. Se on yksipuolinen, ja todellista rakkautta vääristävä, ilmaus. Seksuaaliset tunteet voivat herätä melkein missä, ja milloin, vain. Ne voivat tulla myös aviomiehelle, tai vaimolle ja kohdistua avioliiton ulkopuoliseen henkilöön. Silloin ei ole kysymys rakkaudesta, vaan kiusauksesta.

Tunteita emme voi käskeä. Ne tulevat ja menevät. Niiden ei kuitenkaan tarvitse aina antaa ohjata käyttäytymistämme ja toimintaamme.Tästä on itsellänikin kokemusta. Vuosikymmeniä sitten työpaikalleni tuli uusi naistyöntekijä, Kaarina (ei oikea nimi). Jostain syystä esimieheni sijoitti hänet kanssani samaan huoneeseen. Kättelimme ja toivotin hänet tervetulleeksi. Kättely vaikutti kuin sähköisku. Välillämme alkoi heti kipinöidä. Hormoonit hyrräsivät voimakkaasti. Yritimme kuitenkin työskennellä normaalisti. Kahvi- ja lounastauot vietimme yhdessä työpaikan ravintolassa kaksin, tai yhdessä muiden työtovereidemme kanssa. Tunnistimme tunteemme ja ne olivat molemminpuolisia. Tunnustavana kristittynä kärsin tilanteesta. Vaimolleni en kertonut mitään, eikä hän ollut mitään havainnutkaan, kun kerroin tästä hänelle myöhemmin. Koko episodi kesti ehkä kuukauden verran. Sinä aikana luin kotona Raamattua ja rukoilin, että Herra vapauttaisi minut tästä kiusauksesta. Alla oleva Raamatun lause tuli tutuksi ja siihen vetosinkin rukouksissani.

Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää. 1.Kor.10:13

Jumala ei todellakaan antanut Kaarinan ja minun väliseni kiusauksen käydä ylivoimaiseksi, vaan hän auttoi meitä siinä, ettemme antautuneet tunteidemme vietäviksi. Jos olisimme antaneet mennä tunteidemme mukaisesti, olisi seurauksena ollut todennäköisesti kaksi rikkoutunutta avioliittoa ja runsaasti inhimillistä kärsimystä.
Muistan elävästi kun erään viikonlopun jälkeen menin töihin maanantaina aamulla ja tunsin, että nyt se kiusaus on poissa. Aivan ihmeellinen rauha tuli sisimpääni. Samaa varmaan koki Kaarinakin. Jumalan avulla pystyimme voittamaan väärät halumme. Muistaakseni sen jälkeen, kun hormoonitoimintamme oli asettunut normaaliin uomiinsa olimme kahden hississä ja keskustelimme, kurottui Kaarina puoleeni ja antoi suukon poskelleni. Seisoin kuin kapakala, en kietonut käsiä hänen ympärilleen, mutta toki olin mielissäni saamastani suukosta.

Kiusaus oli kuitenkin voitettu.

Kiitos Jumalalle!

Kolilla 29.6.2018

Olipa mukava nimipäivä tänä vuonna. Pääsin käymään Lieksassa Kolilla tapaamaan miniääni, Hennaa ja lapsenlapsiani Vilmaa, Sonjaa ja Siljaa. Olin toivonut mahdollisuutta käydä heitä tapaamassa siitä lähtien, kun sain tietää, että he ovat Kolilla Juhannuksen jälkeen.

Sääennusteet olivat uhkaavia ja harkitsinkin kannattaako lähteä ajamaan sinne, kun auto on vanha ja ajaja, eli itse, olen huomattavasti vanhempi. Rukoilimme useaan otteeseen vaimoni kanssa tämän matkan vuoksi. Hän katsoi parhaimmaksi jäädä kotiin tekemään kotitöitä, ja valmistautumaan seuraavana päivänä Adventtikirkossa pidettävään jumalanpalvelukseen.

Niinpä lähdin ajamaan Kolille. Osoitteen sain miniältäni ja sen tallensin määränpääksi kännykän navigaattoriin. Ajelin navigaattorin ohjaamana perille. Käyttämäni tiet olivat osin aika pieniä ja pinnaltaan huonokuntoisia teitä, mutta perille pääsin hyvin.

Miniä tarjosi minulle lihapullia ja makaroonia. Sitä söin pienen annoksen. Sen jälkeen istuimme yhdessä mökin pöydän ääressä keskustelemassa pöydän antimia nauttiessamme. Mukavaa oli.

Ateriahetken jälkeen lähdimme käymään ulkona. Silja (nuorin) halusi jäädä sisälle. Ulkona oli melkoinen myrsky, josta saa kuvan alla olevasta lyhyestä videopätkästä:

Kolilla Pielinen pauhasi

Sitten alkoikin olla kotimatkan aika. Hyvästelin koko porukan.

Kotiin ajoinkin eri reittiä, eli suuntasin kohti Joensuuta. Sieltä ajoin tietä nro 9 Kuopioon asti. Matka kesti hieman kauemmin, kuin Navigaattorin ohjeita noudattaen tulomatka. Mielestäni oli parempi ajaa isompia ja parempi kuntoisia teitä takaisin myrskyn, iäkkään automme ja omankin ikäni vuoksi.

Kiitos Henna ja tytöt! Oli kiva tavata teitä!

Pääkaupunkiseudulla syyskuussa 2018

Olipa mukava päästä käymään pääkaupunkiseudulla hieman yllättäen omalla autolla. Olin jo oikeastaan päättänyt matkustaa joko junalla tai bussilla. Puhelinkeskustelu esikoiseni, Päivin, kanssa muutti kulkuvälineeksi oman auton. Keskusteluun osallistui myös vaimoni Pirjo.

Ajomatka Kuopiosta Vantaan Hämeenkylään sujui hyvin. Varikkopysähdyksiä ts. pakottavia tarpeita oli kyllä omasta mielestäni turhan monta. Eivätpä ne haitanneet, koska mitään tarkkaan kellonaikaan sidottua tapaamista ei etukäteen ollut.

Ennen Vantaalle saapumista pysähdyin veljeni, Erkin ja hänen vaimonsa, Sirkan luona Sipoossa juomassa minttuteetä. Olipa mukava tavata heitä, koska emme kovin usein tapaa.

Sipoosta jatkoin matkaa Myyrmanniin tapaamaan hyvää ystävääni herr emeritus vicehäradshövding, Kristian Brotherusta. Menimme ”kahville” Cafe Nuvoon. Vesi toimitti kahvin virkaa. Oli meillä syötävääkin, eli emme pelkästään ”juopotelleet” keskustelun lomassa. Kristian ehdotti, että tulevaisuudessa tapaisimme jazzin kuuntelun merkeissä. No, se toteutuu, jos Luoja suo.

Seuraava pysähdyspaikkani olikin B & B Tontti (esikoiseni koti) Vantaalla, jonne majoituin.

Ensimmäinen yö sujui erinomaisesti ja aamutoimien jälkeen pääsin käymään hyvän ystäväni ja radioamatöörikaverini, Askon, luona Linnaisissa. Siellä kului aika rattoisasti teetä juoden ja keskustellen.

Kansanedustajien sopeutumiseläkkeestä

Tänä vuonna on julkisessa mediassa julkaistu tietoja sopeutumiseläkkeistä. Sen seurauksena syntyi melkoinen kohu. Toki itseäni ja lähipiiriänikin ihmetytti joidenkin sopeutumiseläkettä saavien kansanedustajien ahneus. He ovat saneet melkoisia tuloja yritystoiminnasta ja silti nostaneet sopeutumiseläkettä. Tosiasiahan on, että elämänsä tärkeimpänä asiana rahan ja omaisuuden kasvattamista pitäville ei mikään riitä.

Savon Sanomissa 14.4.18 oli kirjoitus ”Etu, josta ei ole mukava tehdä tiliä”. Ei varmasti ole, koska vihaiset reaktiot ovat seurauksena.

Kirjoituksen mukaan entinen kansanedustaja Tuula Väätäinen (SDP) ei halua osallistua tästä aiheesta käytävään keskusteluun. Se on ymmärrettävää, koska hän täyttää muutaman vuoden päästä 65 vuotta ja siirtyy vanhuuseläkkeelle. Hänen tämän hetkinen sopeutumiseläkkeensä on 2119 € kuukaudessa ja siinä on huomioitu 21000 € vuositulon vaikutus.

Entinen KD:n kansanedustaja Kari Kärkkäinen kertoo nostaneensa sopeutumiseläkettä ollessaan opiskelija, mutta jättäneensä nostamatta, kun muita tuloja on ollut riittävästi. Se on mielestäni ollut asiallista toimintaa. Epäilemättä on myös muita entisiä kansanedustajia, jotka ovat toimineet moraalisesti oikein ja jättäneet sopeutumiseläkkeensä nostamatta, jos heidän muut tulonsa ovat olleet riittävät.

Meillä suomalaisilla, myös itselläni, on taipumus tehdä nopeita ja vääriä yleistyksiä. Esimerkiksi ”kaikki poliitikot ajavat vain omia etujaan”. Erityisesti iltalehdet ja sosiaalinen media tuovat esille liian usein, ja kärjekkäästi kirjoittajien omia mielipiteitä, jotka perustuvat pahimmassa tapauksessa pelkkiin otsikoihin. Näin on saatu, ja saadaan jatkossakin myrkyllinen mediasoppa aikaan.

Olisi hyvä oppia hillitsemään intonsa mielipiteen julkaisussa hätäisesti. Vilkaisu peiliin tuo mieleen kysymyksen:”Oppiikohan sen koskaan?”

Pekka Sevanto

Singaporen matka 2018

Helmikuun alussa vaimoni yllätti minut lauseella ”Lähdetään etelään lämpimään.” Olin jo asennoitunut niin, että etelän matkamme ovat takanapäin. Olimmehan saaneet käydä yhdessä Israelissa, Kreetalla, Teneriffalla ja Gran Canarialla. No, tietenkin kiinnostuin ja jatkoimme keskustelua. Vaimoni alkoi ilmeisesti ajatella lentomatkoja ja niiden mahdollisesti tuomia vaivoja. Hän sanoi:”Lähde sinä Singaporeen, kun olet sitä pitkään halunnut.”

Kyllähän aiheesta on vuosien varrella keskusteltu siitä lähtien, kun vanhempi poikani, Jarkko, muutti perheensä kanssa asumaan Singaporeen. Hän oli siellä aluksi Oy Nokia Ab:n palveluksessa ja myöhemmin Visan palveluksessa ja on edelleen. Yritin vielä ehdottaa, että vaimoni lähtisi mukaan. Siitä hän kieltäytyi ehdottomasti vedoten pitkien lentomatkojen (11 – 12 tuntia) mahdollisesti aiheuttamiin niska ja hartiasärkyihin.
Hurjaltahan se ajatus itsestänikin tuntui, varsinkin matkustaa yksin, kun olin tottunut siihen, että Pirjo on matkalla mukana. Pikkuhiljaa mieleni muuttui ja ajattelin, että lähden, ellei mitään selvää estettä tule. Otin yhteyttä poikaani ja hän toivotti tervetulleeksi. Passi ei ollut voimassa, mutta se järjestyi pikavauhtia.

Niinpä sitten sunnuntaina 11.2.18 matkustimme yhdessä Onnibussissa Etelä-Suomea kohti. Pirjo jäi kyydistä Heinolassa ja meni sisarensa ja hänen miehensä vieraaksi. Jatkoin matkaa Helsinkiin ja sieltä Vantaalle, jossa yövyin esikoiseni, Päivin, vierashuoneessa.

Maanantaina illalla Päivi kuljetti minut lentokentälle ja avusti niissä muodollisuuksissa, joita lentokentällä tulee tehdä ennen koneeseen pääsyä. Apu oli tarpeen, koska systeemit olivat muuttuneet vuosien kuluessa. Niinpä vaelsin valtavalla lentoasemalla ja löysinkin oikean paikan missä odotella koneeseen pääsyä.

Kone oli Finnairin suhteellisen uusi Airbus A500 suuri kone ja sisälle pääsimme melko tarkkaan aikataulun mukaisesti. Lähtö kuitenkin viivästyi noin tunnilla, koska kone joutui rullaamaan paikkaan, jossa kolmella koneella suihkutettiin sen siipiin ja runkoon puhdistavaa (?) ja jään muodostumista estävää ainetta.

Tiistaina hieman ennen yhtä kone pääsi lähtemään. Koneessa oli yllättävän paljon tilaa. Olin varannut itselleni ikkunapaikan ja iloiseksi yllätyksekseni havaitsin, että molemmat vieruspaikat olivat tyhjiä. Lentokoneessa tarjoillun aterian jälkeen valoja vähennettiin ja matkustajat pyrkivät viettämään aikaa itselleen sopivalla tavalla. Jotkut katsoivat elokuvia, jotkut lukivat ja osa nukkui, tai ainakin yritti nukkua. Niin tein minäkin.

Lentomatka sujui muuten hyvin, mutta alle kaksi tuntia ennen perille pääsyä oli ikävähkö turbulenssi, jonka vuoksi aamiaisen tarjoilukin siirrettiin myöhäisempään ajankohtaan. Se kuitenkin tarjoiltiin, vaikka henkilökunnalla olikin selvästi kiirettä lentokentän lähestyessä.

Laskeutuminen sujui hyvin, kuten allaolevalta videolta voi nähdä. Koneessa lähes jokaisen istuimen takaosassa oli näyttö, jolla pystyi mm. katsomaan kahdesta lentokoneeseen asennetusta kamerasta miltä koneen ulkopuolella näytti. Näin sain kuvattua laskeutumisen.

Laskeutuminen Singaporeen

Olin saapunut ensimmäistä kertaa elämässäni Singaporeen.

Hämeenlinnan matka marraskuussa 2017

Teimme junamatkan Kuopiosta Hämeenlinnaan vaimoni Pirjon kanssa. Tarkoituksena oli tavata Pirjon veli, Antero Lampi ja hänen vaimonsa Anneli. Antero ja Anneli olivat muuttaneet Hämeenlinnaan Kajaanin Venäjänniemestä, jossa olivat asuneet pitkään. He olivat olleet vuosia töissä Kajaanin Adventtiseurakunnassa. Eläkkeelle jäätyään he alkoivat katsella kotia muualta. Useiden vuosien jälkeen heidän onnistui myydä Kajaanin Venäjänniemen kotinsa. Uusi koti löytyi läheltä Hämeenlinnan keskustaa vanhemmasta, mutta viihtyisästä kerrostalosta.

Vaimoni ja minä yövyimme ensimmäisen yön hotelli Emiliassa, mutta vaihdoimme lähellä olevaan Cumulus hotelliin Emiliassa olleiden puutteiden vuoksi (huone oli kylmä).

Me, Pirjo ja minä, emme juurikaan tunne Hämeenlinnaa. Toki Aulangolla olimme joskus elämässämme käyneet. Siellä käytiin tämänkin reissun aikana, kun Antero ja Anneli kuljettivat meitä autolla ja esittelivät Hämeenlinnaa.

Tässä tornissa suorittivat ilmavalvontalotat ilmavalvontaa sotiemme aikana 1939 – 1944. Torniin emme kavunneet, koska se oli suljettu. Avoinna se on ilmeisesti kesäaikana.

Tornista tuli mieleen kesäkuu 1968, kun olin lähes kolme viikkoa kertausharjoituksissa  Hämeenlinnan Erillisessä Viestikomppaniassa. Kertausharjoituksissa sattui erikoinen tapaus, kun housuni olivat varuskunnan vankilassa yhden yön, mutta itse en ollut mukana. Kuinka se on mahdollista, kysyi yksi mies, kun kerroin asiasta.

Menneinä vuosikymmeninä varusmiehen, ja reserviläisten myös, piti laittaa päälle armeijan harmaa asu lomalle lähtiessään. Olin erään radiosähköttäjäkurssikaverini, Ilkan, kanssa tullut yhtä matkaa Tuusulasta Hämeenlinnaan hänen autollaan. Jalassani oli harmaat siviilihousut, jotka olivat armeijan harmaat väriltään. Molemmat, kaverini Ilkka ja minä, olimme hyvin hoikkia poikia siihen aikaan. Varusvarastolta oli jaettu kaikille reserviläisille myös harmaa loma-asu, eivätkä ne suinkaan aina olleet mitoiltaan sopivia. Meille molemmille oli jaettu vyötärön mitoiltaan selvästi liian suuret housut.  Eräänä perjantaina Ilkka tuli kysymään lainaisinko harmaita siviilihousujani hänelle, koska hän on saanut iltaloman ja aikoo lähteä kaupungille. Lupasin, koska en itse ollut iltalomalle lähdössä. Ilkka sitten lähti iltalomalle minun housuni jalassaan ja joi alkoholipitoisia juomia niin paljon, että Hämeenlinnan poliisi korjasi Ilkan talteen ja toi hänet varuskunnan putkaan. Näin housuni olivat yön putkassa ilman minua.

Anteeksi, että harhauduin muistelemaan menneitä. Ymmärtänette, että me iäkkäät – ja nuoremmatkin – miehet mielellään muistelemme armeija aikojamme, kuten äidit synnytyksiään.

Koleaa oli marraskuussa Aulangon tornin lähettyvillä, mutta näkymät olivat hienot, kuten alla olevasta kuvasta voi nähdä.

Oli monia mukavia hetkiä Hämeenlinnassa, kuten yleensä, kun tapaamme Anteron ja Annelin. Heidän kodissaan saimme nauttia pöydän antimista ja kokea hengen yhteyttä, jonka Pyhä Henki saa aikaan.

Oli mukava reissu! Toivottavasti voimme käydä Hämeenlinnassa tänäkin vuonna!

Puoli vuosisataa takana

Sain sinut joululahjaksi tasan viisikymmentä vuotta sitten. Morsiameni oli päättänyt ostaa minulle kunnollisen talvihatun ja päätynyt perinteiseen Koivistolaismalliin. En tainnut omistaakaan mitään kunnollista talvihattua siihen aikaan. Oli todella ystävällistä, tai ehkä se oli huolehtivaa rakkautta, ostaa sulhaselleen hyvä talvihattu, ettei pää palellu.

Päältäpäin olet säilynyt huomattavasti paremmin kuin omistajasi. Sinua ei ole hoidettu nahanhoitoaineilla, eikä muutenkaan hemmoteltu. Kovassa käytössä olet ollut. Silti olet antanut suojan talventuiskuissa ja pakkasissa. Olet ollut uskomattoman kestävä. Ihmetellä täytyy, että tehdas (Oy Fredrikson Ab), jossa sinut valmistettiin, on edelleen olemassa. Siihen aikaan pyrittiin tekemään tuotteista laadukkaita ja kestäviä. Ei suunniteltu riittävän heikkoja hattuja, että ne menisivät nopeasti rikki ja ihmisten täytyisi ostaa pian uusia. Tosin valmistus on siirretty itäiseen naapurimaahan. Syyt siihen on helppo arvata. Suomessa työntekijöiden palkat on nostettu niin korkeiksi, ettei valmistus täällä enää kannattanut. Toivottavasti itäisen naapurimaamme työntekijöillä on ammattiylpeyttä, etteivät suostu tekemään huonoja hattuja.

Kyllä aika ja säännöllinen käyttö on jättänyt sinuunkin jälkensä, kuten myös omistajaasi. Käyttökelpoinen olet edelleenkin. Omistajastasi ei kaikissa asioissa enää voi sanoa samaa. Kuitenkin, oi 50-vuotias, Koivistolaishattuni, saan osaksi kiittää sinua siitä, että pääni on näinkin hyvässä kunnossa. Olet suojellut päätäni hyvin ja säilynyt nuorekkaana ja käyttökelpoisena puoli vuosisataa. Toivon sinulle pitkää ikää edelleen, ehkä joku muu kirjoittaa sinulle satavuotisonnittelun joskus tulevaisuudessa.
Toivon voivani jättää sinut perinnöksi pojilleni, ja/tai lastenlapsilleni.

Lämpimästi kiittäen.

Entinen sulhanen, nykyinen vaari

Fredriksonilta kauniit ja kestävät hatut

Slipoveri

Avioeroni jälkeeen kävin läpi yhteisen kotimme minulle jäänyttä jäämistöä ja käteeni osui kuvassa näkyvä slipoveri. Heti tuli mieleeni:”Tätä en hävitä!”. Siihen liittyy yksi hauskimmista tositapauksista ensimmäisen avioliittoni ajalta.

70-luvun alussa meillä oli jo kaksi lasta. Vaimoni oli kotiäiti. Hän hoiti lapset, teki ruoan, leipoi, ompeli, siivosi ja mitä kaikkea kotiäidin tehtäviin silloin kuuluikaan. Joulu lähestyi ja vaimoni halusi itse tehdä minulle joululahjaksi slipoverin. Hän kutoi sitä salaa minulta ja yritti saada sen ajoissa valmiiksi.

Jouluksi piti tehdä monenlaisia ruokia ja se vei aikaa niinkuin muutkin kotityöt kahden alle kouluikäisen lapsen hoitamisen lisäksi, joten vapaata aikaa kutomiseen ei paljoa ollut.

Joulu tuli ja jouluaattona avattiin lahjapaketit. Avasin pehmeän paketin ja sisällä oli slipoverin puolikas ja lappu, jossa luki ”Loppu tulee myöhemmin”. 

En ole koskaan ennen, enkä sen jälkeenkään nauranut joululahjan saatuani niin paljon. Ei lahjan tarvitse olla kallis ja täydellinen. Itse tehty ja keskeneräinen lahja voi tuottaa uskomattoman paljon iloa jopa vuosiksi

Kokonaisen slipoverin sain sitten ennen seuraavaa pääsiäistä. Olen sitä käyttänytkin. Nyt siinä näkyy jo kulunut aika. Se ei ole yhtä valkoinen kuin vuosikymmeniä sitten, mutta tuottaa iloa vieläkin pelkällä olemassa olollaan.